Turvallisuus on asennetta ja puuttumista
Suomen betoniteollisuus on asettanut tavoitteekseen olla maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015.
Parmassa alettiin kiinnittää erityistä huomiota työturvallisuuteen jo tämän vuosituhannen alussa.
– Vuosikymmenen puolessa välissä tajusimme, että kyse ei ole vain teknisistä parannuksista, vaan myös asenteiden täytyy muuttua. Aloitimme systemaattisen työturvallisuuskoulutuksen vuonna 2007 ja asetimme uudet tavoitteet kolmen vuoden päähän, Parman tuotantojohtaja Timo Teräs kertoo.
Työ on tuottanut tulosta: kun vuonna 2007 tapaturmataajuus Parmassa oli 108 (yli yhden päivän poissaolon aiheuttaneet tapaturmat miljoonaa työtuntia kohden), vastaava luku oli 69 vuonna 2008 ja viime vuonna enää 34.
– Tavoitteena pitää olla nollataso. Se on jo saavutettu Parman neljällä tehtaalla ja työmaalla toimivalla asennusosastolla. Meillä on hyvät mahdollisuudet päästä nollatasoon koko yhtiössä.
– On täysin väärä asenne tuumia, että rapatessa roiskuu. Tärkeää onkin, että asioihin puututaan heti, kun pienikin riski huomataan. Puuttuminen on oleellista, vaikka suomalaisessa kulttuurissa saattaakin olla vaikeaa mennä neuvomaan työkaveria ja oikomaan asioita.
– Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Siksi meillä on Parmassa käytössä kannustinjärjestelmä, joka palkitsee turvallisuudessa onnistuneen työyhteisön kokonaisuutena eikä vain yhtä työntekijää. Se kasvattaa myös joukkuehenkeä.
Viime vuoden poikkeusajat ohi
Jarmo Murtonen oikoo erheellisiä puheita siitä, että esimerkiksi elementtiseinien tilausajat olisivat pidentyneet kohtuuttomiksi.
– Viime vuosi oli poikkeuksellinen, koska kysyntä ja tilauskannat olivat erittäin alhaalla. Näin tuotannossa oli kapasiteettia normaalia nopeampiin toimituksiin. Ainutlaatuinen vuosi aiheutti myös hintatason tippumisen tuoteryhmästä riippuen 5-20 prosentilla.
– Nyt kysyntä on normalisoitumassa ja sen myötä myös toimitusajat ovat pidentyneet tavanomaiseksi eli noin 3-6 kk. Myös hintataso on korjaantumassa tasolle, joka mahdollistaa terveen liiketoiminnan, Jarmo Murtonen toteaa.