Tässä numerossa mm.:
Tarjoussuunnittelussa tärkeintä on kokonaisuus
Suunnittelussa on tarjoussuunnittelijan näkökulmasta tärkeää saada kauppa kotiin, mutta sen lisäksi on huolehdittava, että tarvittavat osat saadaan juohevasti tehtaalta läpi ja että työmaalla kaikki sujuu sutjakkaasti. Aikataulu on tietenkin oleellista myös asiakkaan kannalta.
- Tässä on tärkeää ymmärtää kokonaisuus, sanoo Parman suunnittelutiimin jäsen Olli Aho.
Turvallinen monen sukupolven kivihalli
Parman kivihallikonseptissa on kaksi avainseikkaa. Ensinnäkin teollinen halli on tuotantokustannuksiltaan edullinen. Toiseksi vakiotiimillä alusta loppuun viety hanke on asiakkaalle turvallinen ja toimiva käytäntö. Esimerkkinä tästä on Hausjärvelle kesän aikana noussut Parman uuden konseptin mukainen kivihalli, johon muuttaa marraskuussa Lundian logistiikkakeskus ja toimisto.
Elävä pinta, kestävä pinta. ParmaRappaus, valmisosatekniikalla saumatonta pintaa
ParmaRappaus-ratkaisussa tehtaalta tulee valmiiksi rapatut elementit, joihin paikalla lisätään enää viimeistelykerros: elementtien asennuksen jälkeen rakennus on valmiiksi eristetty ja päästään suoraan sisätöihin.
- Rapatut pinnat ovat levollisia ja sopivat käytännössä millaiseen miljööseen tahansa. Rappauksella saadaan aikaiseksi selkeitä pintoja, jotka ovat kaupunkikuvassa kauniita, tiivistää Jukka Turtiainen arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy:stä.
Tekemisen edellytykset ovat olemassa
Väistyvä toimitusjohtaja Hannu Martikainen jättää seuraajalleen vakaan ja menestyvän yrityksen.
Vuodenvaihteessa Parman toimitusjohtajan pestistä eläkkeelle jäävä Hannu Martikainen kertoo lähtevänsä hyvillä mielin. Seuraaja Jarmo Murtonen saa hoidettavakseen hyvässä kunnossa olevan yrityksen.